Job Description
Haemme pääkirjanpitäjää määräaikaiseen tehtävään ajalle 1.9.2026–31.8.2028.
Tässä roolissa pääset osaksi asiantuntevaa taloushallinnon tiimiä, jossa työtä tehdään kunnianhimoisesti ja vastuullisesti – mutta hymy huulilla. Meillä arvostetaan sujuvaa yhteistyötä, avointa keskustelua ja sitä, että vaativissakin kokonaisuuksissa arki toimii ja tunnelma pysyy hyvänä.
Alkossa vastuullinen alkoholinmyynti on perustehtävämme. Vuosittain meillä asioi yli 40 miljoonaa asiakasta verkkokaupassa tai 360 myymälässä Hangosta Nuorgamiin, ja onnistumisemme mitataan jokaisessa asiakaskohtaamisessa. Lähes 2 500 asiantuntijaamme työskentelevät tinkimättömästi laadukkaiden tuotteiden, ruoka- ja juomakulttuurin edistämisen sekä maailmanluokan asiakaspalvelun eteen. Uskomme, että vahva osaaminen, hyvä fiilis työyhteisössä ja innostunut asenne näkyvät myös asiakastyytyväisyytenä. Innostamme onnistumaan.
Toimipaikkamme sijaitsee Arkadiankadulla, Helsingin sydämessä, modernissa ja viihtyisässä työympäristössä hyvien kulkuyhteyksien varrella. Työskentelemme joustavasti hybridimallilla (50/50).
Pääkirjanpitäjänä vastuuta riittää – mutta yksin ei tarvitse pärjätä
Pääkirjanpitäjänä vastaat yrityksen kirjanpidon kokonaisuudesta ja varmistat, että talousraportointi on oikeellista, ajantasaista ja viranomaisvaatimusten mukaista. Toimit keskeisessä roolissa kuukausi‑ ja tilinpäätösprosesseissa sekä taloushallinnon laadun ja kehittämisen tukena. Tehtävässä korostuvat asiantuntemus, kokonaisuuksien hallinta ja huolellinen työote. Samalla uskomme, että paras lopputulos syntyy, kun asioita voidaan pohtia yhdessä ja ratkaista mutkattomasti. Tekemisen tapamme on käytännönläheinen ja toisiamme tukeva.
Keskeisiin tehtäviisi kuuluvat:
ERP‑hanke – pääset vaikuttamaan tulevaan
Alkossa on käynnissä merkittävä ERP‑hanke, jossa uudistamme taloushallinnon toimintamallit. Pääset aidosti vaikuttamaan siihen, miltä Alkon talousprosessit ja talousyksikön arki näyttävät tulevaisuudessa. Kehitystyötä tehdään tavoitteellisesti, mutta järkevällä otteella: kokeillen, keskustellen ja yhdessä parasta ratkaisua etsien. Arvostamme näkemyksiä ja kokemusta – ja sitä, että asioita uskalletaan katsoa myös uusista kulmista.
Odotamme sinulta:
Tarjoamme asiantuntevan ja helposti lähestyttävän työyhteisön, jossa vaatimustaso on korkea ja ilmapiiri välitön. Meillä työn merkitys on selvä.
Keskustelemme kokonaispalkitsemisesta osana rekrytointiprosessia. Palkka määräytyy tehtävän vaativuuden, kokemuksesi ja osaamisesi perusteella.
Haluatko tietää lisää tehtävästä tai työskentelystä Alkossa? Lisätietoja antaa mielellään Financial Controller Tero Manninen, [email protected] , p. 020 711 5394 torstaina 14.5. 12-14, tiistaina 19.5. 14-15 ja torstaina 21.5. 12-14.
Innostuitko? Lähetä meille CV ja saatekirje viimeistään 24.5.2026.

- pääkirjanpidon ylläpito ja täsmäytykset
- kuukausi‑ ja vuositilinpäätösten laatiminen
- veroihin ja viranomaisraportointiin liittyvät tehtävät (mm. ALV ja valmisteverot)
- taloushallinnon prosessien kehittäminen
- tiivis yhteistyö taloushallinnon asiantuntijoiden ja tilintarkastajien kanssa
ERP‑hanke – pääset vaikuttamaan tulevaan
Alkossa on käynnissä merkittävä ERP‑hanke, jossa uudistamme taloushallinnon toimintamallit. Pääset aidosti vaikuttamaan siihen, miltä Alkon talousprosessit ja talousyksikön arki näyttävät tulevaisuudessa. Kehitystyötä tehdään tavoitteellisesti, mutta järkevällä otteella: kokeillen, keskustellen ja yhdessä parasta ratkaisua etsien. Arvostamme näkemyksiä ja kokemusta – ja sitä, että asioita uskalletaan katsoa myös uusista kulmista.
Odotamme sinulta:
- Soveltuvaa koulutusta (esim. KLT, KTM, tradenomi) ja useamman vuoden työkokemusta pääkirjanpidosta
- Vahvaa osaamista kirjanpidon kokonaisuudesta sekä kuukausi- ja tilinpäätösprosesseista
- Hyvää ymmärrystä vero- ja viranomaisraportoinnista (mm. ALV, valmisteverot)
- Huolellista ja analyyttistä työotetta sekä kykyä hahmottaa kokonaisuuksia
- Kykyä työskennellä itsenäisesti ja myös sujuvasti osana taloushallinnon tiimiä
- Hyviä yhteistyö- ja viestintätaitoja eri sidosryhmien kanssa
- Halua kehittää taloushallinnon prosesseja ja toimintatapoja
- Sujuvaa Excel-osaamista ja kokemusta taloushallinnon järjestelmistä
- Tilinpäätöskokemusta ja kokemusta erityisesti vähittäiskaupan alalta
- Kokemusta Microsoft Dynamics 365 Finance and Operations- järjestelmästä
- Valmisteverotuksen tuntemusta
Tarjoamme asiantuntevan ja helposti lähestyttävän työyhteisön, jossa vaatimustaso on korkea ja ilmapiiri välitön. Meillä työn merkitys on selvä.
Keskustelemme kokonaispalkitsemisesta osana rekrytointiprosessia. Palkka määräytyy tehtävän vaativuuden, kokemuksesi ja osaamisesi perusteella.
Haluatko tietää lisää tehtävästä tai työskentelystä Alkossa? Lisätietoja antaa mielellään Financial Controller Tero Manninen, [email protected] , p. 020 711 5394 torstaina 14.5. 12-14, tiistaina 19.5. 14-15 ja torstaina 21.5. 12-14.
Innostuitko? Lähetä meille CV ja saatekirje viimeistään 24.5.2026.
About the company
Company website•Retail
Alko provides service in a responsible manner.
Alko is owned by the Finnish State. The company's purpose is to carry out the retail sale of alcoholic beverages, in such a way that it takes into account the harmful effects of the products in its sales operations.
Because of its status as a sole right holder in Finland Alko has a great social responsibility as an operator on alcohol sector.
We offer quality products from a diverse selection at our shops. Alko's network of shops and complimentary order points cover the whole of Finland.