Overview
About Sanoma Media Finland
Sanoma Media Finland on Suomen suurin kaupallinen mediatalo. Teemme luotettavaa ja kiinnostavaa journalismia, elämyksellistä viihdettä ja vaikuttavia markkinointiratkaisuja. Olemme mukana ihmisten arjessa ja juhlassa, vaikutamme valintoihin ja käsitykseen maailmasta, autamme yrityksiä menestymään. Sillä on merkitystä.
Meillä on isot, kaikkien tuntemat mediabrändit ja joukko maan suurimpia digipalveluja. Sanoman mediat tavoittavat 97 % suomalaisista joka viikko.
Sanomalla työtä tehdään asiakas edellä, datan pohjalta, fiksusti, vastuullisesti ja yhdessä. Meillä jokaisella on tilaa kehittyä, toimia ja olla oma itsensä. Arjen käytännöt joustavat ja niitä kehitetään jatkuvasti. Tähtäämme korkealle ja teemme tosissaan, mutta töissä on myös hauskaa. Työkavereina on alan parhaat tekijät: luovia kykyjä, huippuasiantuntijoita, kehuttuja esihenkilöitä ja ylipäätään poikkeuksellisen kivoja ihmisiä.
Työ Sanomalla näkyy, kuuluu, herättää tunteita, vaikuttaa ja saa aikaan keskustelua. Onko sulla #sanomista?
Sanoma Media Finland on osa Sanomaa. Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Headquarters
HelsinkiWebsite
http://www.sanoma.fiCompany Size
1,001-5,000 employeesIndustry
Media ProductionCompany Type
Public CompanyFounded
-Specialties
Magazines, Kids´ Media, Custom Publishing, Newspapers, Television, Radio, Entertainment, Digital Media, and AdvertisingJobs

ETL Data Engineer
Sanoma Media Finland
Helsinki, Uusimaa, Finland

Päätoimittaja Jämsän Seutuun
Sanoma Media Finland
Jämsä, Central Finland, Finland

Tuottaja, toimituksellinen AI-kehitys, Ilta-Sanomat
Sanoma Media Finland
Helsinki, Uusimaa, Finland

Toimittaja Helsingin Sanomiin
Sanoma Media Finland
Helsinki, Uusimaa, Finland

Senior Developer
Sanoma Media Finland
Helsinki, Uusimaa, Finland